Tigress |
 |
Whippet
narttu
Punabrindle valkoisin merkein
s. 9.12.2006
kasv.
Maiju Collan, Kuusankoski
om. Hanna Seppä
i. Woodbrook's Tullamore Dew "Justus"
e. Almansor's Nosy Nose "Nosy"
Säkäkorkeus:
44,6 cm
Paino: 11 kg
Lonkat
A/A, kyynäret 0/0, polvet 0/0.
Selkä
ja niska kuvattu terveeksi 08/2008.
Silmät peilattu terveiksi 12/2007. |
Ensimmäinen
oma koirani, whippet narttu Freya, muutti kotiimme 9 viikkoisena.
Freya on pieni ilopilleri, joka rakastaa sylissä nukkumista.
Se on luonteeltaan itsenäinen oman tiensä kulkija. Toisten
koirien kanssa se tulee hyvin toimeen muttei juurikaan niistä
välitä. Paras kaveri on "sisko" Pinja, Freyaa
viisi viikkoa vanhempi sisareni collie. Pinjan kauluksessa roikkuminen
ja samaan aikaan äriseminen on maailman hauskin juttu. Lisäksi
raitapaidalla on hallussa tokon alkeet ja agilityesteisiin tutustuminen,
kisamielessä treenaaminen jää ensi vuodelle.
Freya
kasvoi meillä maalla 9 viikkoisesta noin 9 kuukauden ikäiseksi
asti, jonka jälkeen se muutti kaverini luokse Elimäelle.
Siellä Frekku eleli onnellisena lähes vuoden ajan kunnes
kaveri muutti opiskelemaan kaupunkiin ja Freya oli sitä mieltä
ettei kaupunkielämä sovi maalaiselle. Niinpä raitapaita
muutti takaisin iloksemme Mäntsälään.

Tulokset
Freya
on osallistunut muutamaan mätsäriin ja yhteen näyttelyyn.
Näyttely oli epävirallinen whippettien oma tapahtuma,
jossa Freya oli mukana pentuluokassa ollessaan kuuden kuukauden
ikäinen. Mätsärissä paras tuloksemme pentuluokasta
oli punaisten nelossija.
| 10.06.
Whippet-Tapahtuma, Tammela (narttupennut 4-7 kk) PEK3 KP |
"6
months. Red brindle. Small puppy. Generally good shape
for age. Nice bone, feet. Elegant neck. Very smooth under
the hand. Would like to see more spring of pasteur which
shows as she moves towards me. She moves rather width
at elbow. Hope her ears settle." Tuomarina Cathie
Brown, GB.
Oma
vapaa suomennos:
6 kuukautta. Punabrindle. Pieni pentu. Yleisesti hyvässä
kunnossa ikäisekseen. Mukava luusto, jalat. Elegantti
kaula. Erittäin sileä kädelle. Haluaisin
nähdä enemmän askeljoustoa (?) joka näkyy
kun hän liikkuu minua kohti. Liikkuu aika leveästi
kyynäristä. Toivon että korvat asettuvat. |

Mistä
nimi "Freya"?
Freyan
nimi oli päätetty jo ennen koiran löytymistä!
Olin alun perin ajatellut nimetä oman koirani Bindi-nimellä,
mutta Freya tuli mieleeni eräällä autoreissulla.
Olimme isäni kanssa ajelemassa Keravalle koirakuvaukseen
(kuvaan sivutoimisesti koiria sekä häitä) ja olimme
moottoritiellä Järvenpään ja Keravan välimaastossa.
Edellämme ajoi rekka, jonka takaosassa luki suurin, punaisin
kirjaimin "FREJA". Ajattelin heti, että hei, tuohan
olisi kiva koiran nimi! En kuitenkaan pitänyt j-kirjaimesta
enkä halunnut, että koiraa kutsutaan nimellä [freja].
Sehän pitää sanoa näin: [freia]. Siispä
korvasin alkuperäisen j:n y:llä ja nimi "Freya"
oli syntynyt. Olipa hyvä, että löytämäni
koira sitten oli ihan Freyan näköinenkin! ;-)
Viralliselta
nimeltään Freya on Tigress, joka tarkoittaa tiikeritärtä.
Nimensä neiti sai tiikerin raidoistaan. Freyahan on pentueensa
ainut brindlenarttu.
Itse
nimi "Freya" löytyy mm. norjalaisesta mytologiasta.
Siellä Freya on erittäin tunnettu rakkauden ja kauneuden
jumalatar, mutta myös raivokas taistelija, joka taisteluissa
vie puolet kuolleista mukanaan (lähde).
Hmmm, kuulostaa tutulta... Freya hurmaa kaikki olemuksellaan ja
sileällä karvallaan, mutta kuulisitpa sen leikkivän
Pinjan kanssa. Se myös etsii maailmaan hamaan loppuun asti
kaikkia kamalia raatoja pelloilta... On se uskomatonta millainen
nenänkäyttäkä whippet voi olla! Pitäisi
kokeilla verijälkeä sen kanssa.

|