
2010

| 14.12. |
Freya jäi
30.11. auton alle ja sen toinen lonkka meni pahasti sijoiltaan.
Lääkäri laittoi lonkan ilman leikkausta takaisin
paikalleen ja Freya oli sen jälkeen täydessä
häkkilevossa kaksi viikkoa. Tänään oli aika
ortopedille (Jan Iven, Etelä-Hämeen Eläinlääkäriasema)
ja iloksemme saimme kuulla, että Freya on toipunut hyvin.
Se kävelee itse ja käyttää jalkaansa, ei
tosin tietenkään saa paljoa kävellä. Nyt
vielä peukutuksia Frekkulaiselle, ettei jatkossakaan tulee
ongelmia.
Saga aloitti
juoksut perinteiseen tapaan Voittaja-näyttelyiden alla
eli 10.12. On myös mainittava, että Sagasta tuli täti
19.11. kun Tazma-sisko sai kolme tyttöä ja kaksi poikaa!
|
| |
|
| 3.10. |
Saga
The Rekikoira, osa 1
Heini oli esittelemässä "erikoisempaa" valjakkoa
(=bordercolliet Saga ja Shira sekä pk collie Nox) Ohkolassa
rekikoirien käyttökokeen yhteydessä. Upeasti menivät
myös mm. väkijoukon läpi ja "parkissa"
olevien huskyvaljakoiden ohi. Heinillä oli valjakon perässä
temppupyörä, mikä oli osalle katselijoista myös
uusi tuttavuus. Alla kuva malamuuttivaljakon ohiajosta. Eipä
häirinnyt muiden koirien läsnäolo yhtään
meitin valjakkoa. >>
Lisää kuvia

Saga
The Rekikoira, osa 2
Viikko sitten Saga näki elämänsä ensimmäisen
huskyvaljakon ja nyt se oli mukana sellaisessa. :-D Heini kävi
kaverillaan kylässä ja kokeilivat koiriamme hänen
valjakkoonsa. Saga oli vierailemassa valjakon keskellä, kiltti
huskyuros Toto
parinaan. Ja taas olen supertyytyväinen pieneen punaiseen,
se oli ollut loistava! Veti hyvin ja oli kuulemma pitäny
aikamoista ääntäkin lähdössä...
"joko mennään!!!???"

|
| |
|
| 19.9. |
ERI
AVK1 PN2 ja Vara-SERT tänään Hyvinkään
näyttelystä!
Vuoden
kolmas näyttely oli tänään Hyvinkäällä.
Bortsuja oli ilmoitettu 17 kpl, joista muutama oli poissa. Irina
Poletaeva tuomaroi tiukasti käyttäen skaalaa H-ERI.
Narttuja oli paikalla 7 ja niistä vain kolme sai ERIn. Sagan
luokassa oli kolme koiraa ja muille EH:t, joten Saga voitti luokkansa.
Paras narttu -kehässä vastassamme oli nuorten luokan
voittaja sekä valionarttu. Saga sijoittui toiseksi ja sai
vara-sertin! Harmillisesti jäi se kolmas serti vielä
saamatta. No, ehkä se tulee sitten joskus. :-) |
| |
|
| 11.9. |
ERI
tänään Porvoon näyttelystä!
Saga-harvahammas
esiintyi tänään pörröisessä turkissaan
Porvoon kaikkien rotujen näyttelyssä. Yhteensä
bordercollieita oli ilmoitettu mukaan 24 kpl, joista 9 oli narttujen
avoimessa luokassa. Sagan lisäksi 5 muuta sai ERIn. Tällä
kertaa ei ollut pieni punainen tuomarin mieleen eikä luokkasijoitusta
tullut. Muuten meillä meni hyvin, Saga esiintyi jälleen
kauniisti ja edustavasti.

Huomasinpa
tässä etten ole huomannut hehkuttaa, että laumaamme
on liittynyt uusi jäsen! Kyseessä on Heinin trikkicolliepentu
Gaissa (virallisesti Irokon Obsidian). Pikku-Gaissa on nyt 17
viikon ikäinen ja on kuin marakatti pitkine koipineen. :-D
Gaissasta voit lukea lisää Heinin
blogista. |
| |
|
| 25.8. |
Sagan
kasvattaja Sari sai Sagalle peruutuspaikan viime viikonlopun luonnetestiin,
joten pieni punainen on nyt testattu. Hankasalmella järjestetyn
testin tuomareina toimivat Pekka Orava ja Pasi Halme.
| Toimintakyky |
-1 |
Pieni |
| Terävyys |
+1 |
Pieni
ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
|
| Puolustushalu |
+1 |
Pieni |
| Taistelutahto |
+2 |
Kohtuullinen |
| Hermorakenne |
-1 |
Vähän
hermostunut |
| Tempperamentti |
+3 |
Vilkas |
| Kovuus |
+1 |
Hieman
pehmeä |
| Luoksepäästävyys |
+3 |
Hyväntahtoinen,
luoksepäästävä, avoin |
| Laukauspelottomuus |
- |
Laukausaltis |
| Yhteensä
70 |
|
|
|
| |
|
| 11.8. |
Saga
viihtyy kesäreissullaan, se on päässyt jo mm. hierontaan,
uimaan ja agilitykisoihin. :-) Ekat startit kolmosissa olivat
8.8. ja ohjaajana toimi Minna Räsänen, jolla on Sagan
Tazma-sisko. Minna ja Saga kisasivat vain parin yhteisen treenin
jälkeen eikä Saga ole muutenkaan treenaillut agilityä
vuoteen. Tuloksina 10 vp ja toiselta radalta hylky.

Saga Laukaan kisoissa 8.8.2010, kuva: Velipekka
Lindgren
|
| |
|
| 1.8. |
Kun nyt
eläinlääkäriaiheeseen päästiin,
niin jatketaan vielä. Tällä kertaa lekuriin joutui
Freya, jolle ilmestyi kylkeen patti. Ekassa tutkimuksessa (tunnustellen)
meinattiin, että on vain nestettä ja jos muutoksia
ei tule, niin ei tarvitse mitään tehdä. No viikonlopun
aikana patti suureni ja toinenkin ilmestyi, joten eikun päivystykseen.
Kyseessä oli mätäpatti, joka tyhjennettiin ja
putsattiin. Lisäksi siihen laitettiin dreeni, joten Frekun
kyljestä sojottaa tällä hetkellä letkun
pätkä. Toinen patti olikin nestettä, joten siihen
ei tarvinnut näin radikaalisti puuttua.
Sagankin
kuulumisia sen verran, että se lähti eilen kyläreissulle
Palokkaan kasvattajan luokse.
|
| |
|
| 11.7. |
Hammaslääkärikäynti
#2 oli 6.7. Etelä-Hämeen Eläinlääkäriasemalla.
Saga rauhoitettiin ja n. 1,5 tunnin aikana otettiin röntgenkuvia
sekä kaivettiin loput hampaasta pois. Olikin ollut ikenessä
vielä paljon hammasta jäljellä. Reiän tilalla
on nyt kolme sulavaa tikkiä. Lisäksi lääkäri
löysi muutamasta yläleuan hampaasta kiillevaurioita,
jotka ovat ilmeisesti tulleet myös tällin seurauksena.
Virallinen
eläinlääkäri Jan Ivenin lausunto on seuraava:
"Hammasmurtuma
vasen ala I2, huomattu 24.6., viety ell, joka poistanut osan.
Juuri jäänyt, suos poistoa. Komplisoitunut hammasmurtuma
302, vasen ala I2, hammasRTG tutkimuksessa n. 1/2 hampaasta vielä
leukaluussa. Hampaan poisto avoimesti kokonaan, post RTG ok. Haava
suljettu 3 kpl sulavia ompeleita, joita ei siis tarvitse poistaa."

|
| |
|
| 25.6. |
Sagan
juhannusviikon yllätys oli hammastapaturma. Heini huomasi
yhtenä päivänä, että Sagan alaleuan etuhammas
näytti hiukan oudolta ja tutki asian tarkemmin. Hammas olikin
haljennut kahtia! Se ei kuitenkaan näyttänyt Sagaa vaivaavan,
se mm. söi normaalisti. Eläinlääkärillä
lekuri nappasi hampaan irti (lähti kuulemma helposti, oli
kahtena osana) ilman rauhoitusta ja nyt Sagan hymy on yhtä
hammasta vajaampi. Edessä on vielä toinenkin lekurireissu,
sillä ikeneen jäi vielä juurta ja se pitää
saada pois.

|
| |
|
| 26.5. |
En olekaan
huomannut kertoa valjakon kuulumisia lumien lähdettyä,
joten korjataanpa tilanne. Näin sulien kelien aikaan Heini
ajelee valjakolla edelleen, mutta nyt reen tilalla on pyörä.
Tarkemmin sanottuna temppupyörä eli sellainen matalampi
versio. Tänään pyörän edessä oli
koko laumamme paitsi Inka. Johtokoirana oli Saga, keskellä
Shira & Nox ja pyöräparina Pinja & Freya.
Täytyy sanoa, että hurjaa kyytiä on, onneksi
itse sain olla vain kameran takana. :-D Freyakin on niin innoissaan
vetohommista että ihan inisee lähdössä "joko
mennään!!"-tyyliin.

|
| |
|
| 24.5. |
Kesälomani
alkoi ja tulin kolmeksi viikoksi Mäntsälään.
Saga ja Freya ovat molemmat juoksussa ja ilmeisen tärppipäiväisiä...
Astuvat vuoron perään toisiaan - meillä tehdään
siis pikku-tiikereitä! :-D Yllättäen Freyakin
saa siis astua Sagaa eikä vain toisin päin. Aiemmin
Sagan on voinut juoksuaikaan "astua" narttulaumastamme
vain Pinja.

Kesä
on tuonut mukanaan myös ukonilmat ja sepä onkin ikävämpi
juttu. Tänä vuonna Saga on alkanut pelkäämään
ukkosia, se tulee ukkosella levottomaksi ja hakee turvaa ihmisistä.
Uutena vuotena Saga oli myös epäileväinen, mikä
oli ihan uusi juttu (ei ole aiemmin pelännyt), ja silloin
jo laitoin sormet ristiin että eikai nyt vaan tämä
linja jatku. Nyt näyttäisi, että jatkuu. Saga
on muutamaan otteeseen pelännyt myös ikkunan heijastuksia
(illalla pimeän aikaan). Onneksi Sagan saa rauhoittumaan
kun sen laittaa omaan häkkiinsä, siellä se kokee
olonsa turvalliseksi ja nukahtaa.
|
| |
|
| 2.5. |
Saga
pääsi eilen järveen uimaan ekaa kertaa tänä
vuonna. Mukana rantsussa oli myös Nox, joka tutustui järven
ihmeelliseen maailmaan ensimmäistä kertaa ikinä
-- ja kävi siis myös ihan uimassa!
Saga
pääsi viikonlopun aikana myös mun kanssa ekaa kertaa
jäljelle sekä hakuilemaan. Mä olen 100% aloittelija
pk-puolella ja Sagakin varmaan 90%. Mutta hyvin meni! Heini keksi
tehdä meille "pk-kisat" joten ensin mentiin tottiskentälle
ja tehtiin kisamainen suoritus. Mulle vaan piti ensin selvittää
mitä tehdään ja miten tehdään... :-D
Saga suoritti kaikki liikkeet ja olin tosi tyytyväinen. Estenouto
tehtiin helpotettuna ehkä noin 70 cm korkeudella ja myös
A-esteemme on kisaestettä loivempi. Eteenmenoa Sagalle ei
ole koskaan opetettu, joten se tehtiin tokon ruutuna. Mutta tottiksesta
siis riittävät pisteet :-) ja hyvän tottiksen perusteella
päästiin maastoon. ;-)
Esineruutuakaan
ei olla koskaan tehty, mitä nyt on metsässä heitelty
lelua ja koirat ovat sitä hakeneet. Tässä esineruudussa
oli kaksi hanskaa ja sukka, joista eka hanskan löytymisen
jälkeen Saga hiffasi mistä on kyse ja löysi loputkin
tavarat. Saga on siitä mainio, että se toimii itsenäisesti
ja jos lisäohjeita ei tule, se pyrkii silti toimimaan ja
keksii ratkaisuja. Maastossakin annoin siis yhden käskyn
(hae!) ja Saga säntäsi etsimään. Parin kierroksen
jälkeen palasi lähistölle sen näköisenä,
että "öh, sanotko mitä mun piti tehdä?"
mutten antanut lisäohjeita. Siinä se seisoi sekunnin
tai pari ja jatkoi sitten itsenäisesti etsintää.
Hyvä pieni punainen!
Esineruudun
jälkeen lähdimme jäljelle. Janaa Saga ei ole ikinä
tehnyt ja hakikin ensin riistajäljen (joita meidän metsässä
on paljon, varsinkin peurojen polkujen takia). Korjauksen jälkeen
oikea jälki löytyikin. Heini oli laittanut jäljelle
satunnaisia frolicceja (erittäin harvakseltaan) ja kuusi
keppiä. Alkupätkällä Saga oli vähän
turhankin nopea ja otti riistajälkiä useamman kerran,
mutta sen sai hyvin korjattua. Noin puolessa välissä
se alkoi ymmärtää, että ei ollutkaan tarkoitus
jäljestää mitä tahansa vaan ihmisen jälkeä
ja se petrasi. Korjasi virheet itsenäisesti ja tarkisti kulmat
hyvin. Kyseinen jälki oli mäessä ja sen läpi
risteili useita peurapolkuja. Mutta hyvä juttu kun tehtiin
heti pitkä jälki kun Saga paransi menoaan koko ajan.
Hakuakin
kokeiltiin. Tiedossa on jo tässä vaiheessa, että
jos Sagasta hakukoira tulee, niin siitä tulee rullakoira.
Siitä syystä, että Saga ei luonnostaan hauku eikä
ole kaikkien ihmisten paras ystävä. Se myös rakastaa
juoksemista ja esineiden kantamista. Tässä ekassa kokeilussa
Heini meni piiloon noutokapulan kanssa ja lähetin Sagan (etsi!).
Kun maalimies löytyi, Saga otti kapulan (aluksi Heinin kädestä,
parin kokeilun jälkeen itsenäisesti maasta) ja toi sen
minulle. Otin tässä vaiheessa Sagan kiinni ja Saga vei
minut maalimiehelle, jossa se sai herkkuja. Ja taas oli pieni
punainen tosi tosi taitava! :-) |
| |
|
| 23.4. |
Pikkaisenko
kuulumiset laahaa perässä... Lumet ovat kaikonneet ja
kevät tullut -- sen myötä myös Sagan karvanlähtö
on alkanut. Uimassa Saga on käynyt jo moneen kertaan kaikkialla
paitsi järvessä. Tulviva oja tai mikä tahansa muu
sopiva lätäkkö on iiihhhana. Alla olevassa kuvassa
uidaan lumien keskellä ojassa. Freya tärisee ojan reunalla
jo pelkästä ajatuksesta pulahtaa jääkylmään
veteen... Sekä Freyan että Sagan gallerioihin lisätty
myös muutamia kuvia.

|
| |
|
| 1.3. |
Olin talvilomallani
Sagan kanssa yökylässä kasvattalla Palokassa
ja oli mukava huomata, että Saga mm. lenkkeili hyvin myös
vieraiden kanssa. Emme ole ennen olleet missään yökylässä
jos tätä Tampereen kämppääni ei oteta
laskuihin. Kerrostaloasumisestahan Saga ei pidä, sen mielestä
rappukäytävästä kaikuvat äänet
ovat epäilyttäviä ja niistä pitää
aina ilmoittaa.
Lomalla
pääsin ajelemaan myös tokovaljakollamme ja parhaimmillaan
siis kuudella koiralla. Alla todiste!

|
| |
|
| 14.2. |
ERI
AVK2 tänään Tampereen ryhmänäyttelystä!
Saga
oli supertaitava tänään maneesissa järjestetyssä
näyttelyssä. Seisoi kuin unelma ja juoksi kuin aito
rekikoira ;-) eli tasaisesti ja varmasti. Useinhan se hakee katsekontaktia
tai laukkailee, mutta nyt mitä enemmän juostiin, sitä
paremmin se juoksi. Meni työmoodille ja oli ihan pro! Ihq-sisko
voitti seitsemän koiran avoimen luokan ja Saga oli siis kakkonen.
PN-kehässä pyörähdettiin ja sitten käteltiin
pois. Kasvattajaluokassa olimme myös mukana, mutta epätasaisen
ryhmän vuoksi ei kunniapalkintoa.
Ja
alla olevaan uutiseen sen verran päivitystä, että
nyt reen edessä on ollut jo kaikki kuusi omaa koiraa eli
myös pikkuvippe-Freya! |
| |
|
| 28.1. |
Heinin ja
tokovaljakon rekipuuhat ovat edenneet jo siihen malliin, että
Heini on hommannut oikean reen ja valjastanut parhaimmillaan
jo neljä koiraa sen eteen. :-) Saga on löytänyt
oman paikkansa pyöräkoirana (eli heti reen edessä)
Shiran parina, Pinjan hoitaessa johtokoiran hommat. Täältä
lisää kuvia ja tietoa tokovaljakosta!

|
| |
|
| 4.1. |
Saga on
aloittanut uuden harrastuksen: potkukelkan vedon! "Rekikoirana"
tai "pienenä höyryveturina" nykyään
tunnettu punainen rakastaa kelkan vetoa! Sillä (ja laumamme
muilla jäsenillä) on nykyään huskyvaljaatkin,
alla kuva. Saga on juossut kelkan edessä sekä Shiran
että Pinjan parina, sekä myös yksin johtokoirana.
Galleriassa myös pari vetokuvaa, lisää löytyy
Heinin picasa-albumista.
Freyalle
aloitettiin biotiinikuuri ja pidetään kaikki sormet
ristissä, että se auttaisi karvan kasvuun. Frekkulaisen
masu sekä osa kyljistä on lähes kaljut. Parinkymmenen
asteen pakkaset eivät ole yllättäen olleet raitapaidan
mieleen... Se onkin viettänyt viime aikoina paljon aikaa
sisällä. Tossut ja pipokin ovat päässet
käyttöön, sekä useampi takki - kerrospukeutuminen
on asiaa.

|
Vanhat
kuulumiset:
2009, 2008
ja 2007
|