päivitetty
14.8.08 |

Kuulumiset
| 14.8. |
Nyt
on sitten varattu Sagalle luustokuvaukset. Mennään
syyskuun loppupuolella ja Mäntsälässä
kuvataan. Otetaan viralliset lonkka- ja kyynärkuvat
sekä epävirallinen selkäkuva (oma valintani),
lisäksi vielä polvitutkimus. Jännää! |
| |
|
| 6.8. |
Paljon
onnea Saga, tänään 1 v!
Tänään
juhlitaan siis Sagan yksivuotissynttäreitä. Lahjaksi
pikkuinen sai paketin DentaSticksejä, joista söi
tuossa iltapäivällä jo yhden. :-) Otin samalla
myös tuoreen naamakuvan, joka löytyy kasvukuvasivulta.
Alla kuva synttärisankarista ja lahjasta keittiön
pöydän alla. Vieressä myös Sagan mielipide
tylsiiiiin naamakuvauksiin. ;-)

|
| |
|
| 29.7. |
Saga
liittyi Inkan seuraan eläinlääkärillä
eilen maanantaina. Inkalle oli varattu akupunktio ja otin
Sagan mukaan koska pikkuneiti on viime aikoina peitsannut
aika paljon kävellessään (ei ravatessaan)
ja mielestäni se myös vähän reagoi
kun kokeilin painella sen selkää ristiselän
kohdalta. Otettiin se siis mukaan, että saadaan lääkärin
mielipide asiaan. Onko vain omistajan harhaluuloja ja
hallusinaatioita vai onko siellä oikeasti joku jumi.
No, lekurilla sitten katsottiin ja juoksutettiin, ja Christel
oli myös sitä mieltä, että ristiselän
kohdalla saattaa olla joku pieni jumi. Ehdotti, että
laitetaan siihen pari neulaa joten niin tehtiin. Saga
sai loppujen lopuksi kaksi akupunktioneulaa ristiselkään
sekä yhden oikeaan takajalkaan. Olipa hauska katsoa
kun pikkuneiti nuokkui neulojen vaikutuksen alaisena!
On se vaan ihmeellinen asia tuo akupunktio!
Punnitsin
Sagan myös lääkärin vaa'alla, ja tulokseksi
tuli 13,6 kg. Minusta on viime aikoina tuntunut, että
se on vähän pulleahko, mutta ei se oikeasti
ole. Kylkiluut tuntuu kyllä ja lääkärinkin
mielestä on oikein hyvässä kunnossa. Lisäksi
juoksee oikein hyvin pitkällä askeleella.
Illalla
tuli Freya-whippet ja Jäynä-bc kyläilemään
ja Saga pääsi vähäksi aikaa niiden
kanssa vapaaksi pihalle. Otin sen tosin piakkoin takaisin
tarhaan kun sehän pelkää muita koiria ja
silloin tuppaa vähän ärhentelemään.
Ei ole tosin enää onneksi niin paha kuin aiemmin
oli, mutta en silti halua mitään riskeerata
ja pidän sen erossa vieraista koirista. Muutaman
tutun koiran kanssa saa juosta vapaasti, mutta vieraiden
kanssa ollaan omissa oloissa.
|
| |
|
| 23.7. |
Sagan
sivut ovat saaneet uuden ilmeen! Samalla tein koko sivustostani
yhtenäisen ja koiravalokuvaussivunikin käyttää
samaa ilmettä. |
| |
|
| 18.7. |
Sagan
juoksujen alkamisesta on nyt 2 kk ja karvanlähtö
on toden teolla alkanut. Pyrin harjailemaan Sagaa karstalla
aina kun mahdollista, lisäksi olen pari kertaa käyttänyt
Furminatoria. Niin ja näiden lisäksi vielä
uidaankin aika usein, joten toivon, että pikku-karvapallerosta
saadaan äkkiä karvat irti ettei niitä olisi
ihan joka paikassa... :-)
Harrastuspuolella
ollaan tehty viime aikoina lähinnä vain agilityä
omilla esteillä ja sehän on Sagan mielestä
ihan huippua. Meistä tuleekin agilityhirmuja, ensi
kesänä sitten startataan (kisaikäinen Saga
olisi kyllä jo helmikuun alussa, mutta ajatus olisi
keväällä käydä mölleissä).
Toko saa jäädä nyt vähemmälle
ja kisailut aloitetaankin vasta ensi vuoden puolella.
Olen nyt niin innostunut agilitystä, että tokot
on ihan jääneet.
Lisäksi
olen alustavasti jo miettinyt Sagalle lonkka- ja kyynärkuvauksia
kun tarvittava vuoden ikä tulee tässä elokuun
alussa täyteen. Mennään kuvauksiin Mäntsälään
varmaan elokuun lopulla. Samalla otetaan ainakin myös
selästä kuva, meillä kun on tuo Inka selkävikainen
(spondyloosi), niin nykyään otetaan kaikista
koirista jo nuorenakin kuva mihin voi tarvittaessa sitten
myöhemmin verrata.
|
| |
|
| 9.7. |
Sagan
veli Soolo käväisi Ruotsin puolella maailmanvoittajanäyttelyssä
ja voitti junnuluokan saaden upean tittelin JMV-08! Suuret
onnittelut Soolo!! Myös isosisko-Ruska sai viime aikoina
lisäystä tittelirivistöönsä kun
siitä tuli kansainvälinen muotovalio. Onnea Ruskalle!!
|
| |
|
| 30.6. |
Saga
sai tänään vieraaksi isosisko-Ruskan (noh,
3/4 siskoja nämä on jos ihan tarkkoja ollaan)!
Ruska kuskinsa ja kartturinsa kanssa vieraili meillä
erkkarin jälkeen ja olipa hauska seurata kahta hyvin
saman näköistä yhdessä. Paljon otettiin
kuvia, niistä kivoimmat kimppakuvat galleriassa. Paljon
terkkuja sinne Ouluun, toivottavasti nähdään
pian uudelleen!! |
| |
|
| 23.6. |
Sagasta
tuli tänään kertaheitolla sekä kansikuvatyttö
että keskiaukeaman tyttö! :-D Kyseessä
siis SBCAK ry:n lehti Border & Kelpie Uutiset 2/2008,
jossa Saga esiintyy Shiran kanssa etukannessa uimaliivit
päällä (alla vasemmalla) ja yksin keskiaukeamalla
ruohoja mutustellen (alla oikealla). Näiden isojen
värikuvien lisäksi Sagan voi bongata myös
useammasta pienemmästä kuvasta. :-)
|
| |
|
| 19.6. |
Eipä
tässä kummempia ole tapahtunut joten kuulumisetkin
ovat jääneet aika vähälle. Kuvia olen
silloin tällöin lisäillyt kuten tänäänkin.
Uimassa käydään aika usein ja sitähän
Saga rakastaa! Tänään kokeiltiin kolmatta
kertaa taas agilityn pujotteluakin, siitä yksi kuva
galleriassa. Viime viikonloppuna oltiin RotuRacessa Hyvinkäällä
ja Shira oli joukkueessa. Juoksi 80 metriä aikaan 7,63
jos muistan oikein. Saga oli koko päivän kotosalla,
oli joukkueen varakoira mutta koska joukkueen varsinaiset
jäsenet pääsivät kaikki paikalle, niin
Saga jäi kotiin. |
| |
|
| 2.6. |
Uimakausi
on avattu!! Kävimme eilen ja tänään
uittamassa koiria mökillämme. Saga oli heti menossa
Shiran perään järveen (Shira on varsinainen
vesipeto, ei muuta tekisikään kuin seisoisi vedessä
tai uisi siellä pientä rinkiä). Tänään
vietiin vain bortsut uimaan ja laitettiin molemmille pelastusliivit
päälle. Saga hyppäsi vahingossa laiturinkin
päästä Shiran perässä mutta mukava
juttu on se, ettei se pelästy tuommoisista. Ui vähän
rinkiä ja ihmetteli mitenköhän tänne
joutui... Hassua oli myös se, että Saga kokeili
pariin otteeseen uimista myös laiturin alla. Kukaan
muu koiristamme ei ole semmoista vielä tehnyt. :-D
Mutta tosi innokas uimari Saga kyllä on, ihan on Shiran
oloinen vesi-innossaan. Galleriassa on uimakuviakin!
Matkalla
mökille Saga putosi myös kuraojaan, semmoiseen
n. puoleen kylkeen asti ulottuvaan suo-ojaan. Siellä
se sitten seisoi ja ihmetteli että eikös täältä
pääse pois. Ei hätääntynyt tms.
Kerrottiin sitten sille mistä voi kiivetä ylös
ja autettiin vähän kun kyseisessä ojassa
on niin jyrkät reunat, ettei sieltä itse oikein
pääse pois. No problem, penneli pääsi
sitten ojasta pois ja hyppäsi seuraavalla kerralla
sopivan kokoisen hypyn ojan yli. Arveltiin Heinin kanssa,
ettei Saga varmaan edes huomannut, että siinä
joku oja oli, kun se vaan juoksenteli Shiran perässä. |
| |
|
| 24.5. |
Saga
taitaa olla aika tärppipäiväinen... Samoin
kuin Pinja. Arvaa vaan mitä meillä puuhataan tarhassa.
Alla kuva vinkiksi (täytyy vielä myös sanoa,
että tosiaan kyseessä kaksi narttua - ei meillä
pentuja olla vielä tekemässä!). :-D Niin
ja kuten kuvasta näkyy, molemmat tosiaan nauttivat
puuhistaan, Sagallakin on yleensä semmonen ihme nautiskeleva
ilme päällä, korvat sojottaa ties minne ja
häntä on korkealla & sivussa. Ovat myös
aina juuri näin päin eli Sagaa en ole Pinjan selässä
nähnyt.
Niin
ja sitten vielä päivitystä Shiran juoksutilanteeseen.
Eli juoksut ovat nyt sitten alkaneet (eilen), joten SM-kisareissu
jää Shiralta tänäkin vuonna väliin.

|
| |
|
| 19.5. |
Ripuli
on hellittämässä, viime yö meni jo ilman
kakkeja sisälle -- mutta sekin varmaan johtui siitä,
että Saga pääsi yön aikana pihalle kaksi
kertaa. Ensimmäisellä kerralla halusi itse ulos
(alkaa kolistelemaan häkin ovea) ja toisella kerralla
pääsi kun Pinjan piti päästä ulos.
Juu meillä on nyt myös muita ripulikoiria. Pinja
ja Inka ovat aloittaneet myös. Ei siis taida Sagalla
johtua juoksuista, Exspotista tai luusta, tämän
täytyy olla joku virus tms. Nyt on vielä Shira
ok eikä sillä ole juoksutkaan vielä alkaneet
vaikka sekä Saga että Pinja ovat juoksussa. Pidetään
peukkuja etteivät alakaan -- jos nimittäin alkavat
niin se meinaa sitä, että jää tänäkin
vuonna Shiran osalta SM-tokot väliin. |
| |
|
| 17.5. |
Pikkuneiti
on ripulissa. :-( Syynä tähän voi olla
kolme eri asiaa tai jotenkin niiden yhdistelmä. Eli
juoksut, muutama päivä sitten laitettu Exspot
tai naudan nilkka, jota neiti onnessaan pari päivää
sitten söi. Sen on nyt vaikea pidättää
öisin kakkia ja kolmena yönä peräkkäin
onkin kakkinut sisään. Kaksi näistä
ihan löysää. Peppupesulla ollaan oltu kahtenä
päivänä ja on kyllä tosi hieno juttu
että Saga on pesulla kauniisti! Sehän oppi suihkutukseen
jo pienenä kun tuli kurakelien aikaan ja usein piti
tassuja suihkutella. Nyt näkyy tulokset kun pitää
intiimipaikkoja pestä oikein rankalla kädellä.
:-D
Isot
onnittelut muuten Tazma-siskolle, joka tänään
Joensuun näyttelyssä oli PN3 ja sai ensimmäisen
sertinsä!! Myös muita Sagan sukulaisia oli näyttelyssä
paikalla ja menestyivät superhyvin - eli onnittelut
kaikille!
Tazma
on minullekin tuttu kun asui meillä kolmisen viikkoa
pienenä, alla kuva (13 vk iässä). :-)

|
| |
|
| 13.5. |
Saga
aloitti tänään ensimmäiset juoksut! Ikää
neidillä siis viikko yli 9 kk. |
| |
|
| 11.5. |
ERI
JUK1 PN3 SERT -- minun pikkupörröseni,
ikää 9 kk ja 5 pv!!!
Eli
tänään matkasimme Helsinkiin Tuomarinkylän
vinttariradalle Sagan ja Pinjan kanssa. Sagalle näyttely
oli ensimmäinen virallinen ja luokkana siis juniorit.
Bordercollieita oli ilmoitettu mukaan 19 kpl ja tuomarina
hääri Marja Talvitie. Sagan luokassa oli myös
kaksi muuta koiraa ja narttuja taisi olla ehkä 12 kpl?
En ole ihan varma, minulla ei ollut luetteloa.
Saga
oli kehässä oikein nätisti, mitä nyt
vähän laukkaili... :-D Ilokseni meille iskettiin
vaaleanpunainen nauha ja koska muut luokan nartut saivat
punaiset nauhat, me voitettiin luokkamme. Sitten vuoroon
paras narttu -kehä, jossa Sagan lisäksi neljä
muuta narttua. Muita katseltuani ajattelin että todennäköisesti
ei kyllä siinä porukassa sijoituta, oli niin kova
taso. Mutta ihme ja kumma, meidät käteltiin kolmanneksi!
Ja eihän ne yllätykset siihen loppuneet - meille
vielä se sinivalkoinen ruusukekin eli Sagan ensimmäinen
sertifikaatti! Vautsi!! Jos kuulin oikein, niin nartuissa
voiton taisi viedä veteraani ja toiseksi tuli valio
(vai oliko juuri toisin päin?), joten siksi sert siirtyi
meille.
Arvostelumme:
"Erinomaista tyyppiä oleva, hyvin liikkuva,
pienehkö, kaunispäinen tyttö. Kaunis ylälinja
ja hyvä häntä. Takakulm. ei tarvitse olla
yhtään enempää."
Tuomari
mainitsi koosta myös sanallisestikin. Kysyi onko jo
juoksut olleet ja kun sanoin, että ei, niin sanoi,
että hyvä juttu, voi sitten vielä ehkä
kasvaa. Täytyy myös mainita tuosta viimeisesti
arvostelun lauseesta... Eli se varmaan lähinnä
mun moka, ilmeisesti Saga seisoi suurimman osan ajasta huonosti
jalat tosi pitkällä takana. En yhtään
huomannut katsoa ja korjata. No, ehkä ensi kerralla
paremmin...
Lopuksi
vielä vuoroon kasvattajaryhmä, jossa mukana Saga,
Fani, Pop ja Nero (Sagan 3/4-veli!). Tässä vaiheessa
Saga ei enää jaksanut keskittyä ollenkaan
vaan huiteli ihan omiaan. :-D No, kuitenkin ryhmälle
meidän mokailuista huolimatta kunniapalkinto. Onnittelut
Sarille!
Alla
vielä kuva Sagasta ruusukkeen kanssa, pääkuvan
alla kuva myös siitä pahviläpyskästä
ja sertin takia saadusta esinepalkinnosta eli mukista. Galleriaan
myös lisätty seisomakuva.


|
| |
|
| 10.5. |
Saga
osallistui mätsäriin Järvenpäässä,
josta saldona tällä kertaa punainen nauha. Punaisten
kehässä 13 tai 14 koiraa ja Saga oli mukana top
kutoseen asti, sitten putosimme. En kyllä ihmetellyt,
tämä mätsäri nimittäin alkoi klo
16.30 ja asteita oli ulkona 21. Saga oli todella väsynyt
ja läkähdyksissä jo ennen kehän alkua.
Lisäksi se stressasi aika paljon paikalla olevista
koirista, siellä oli paljon haukkuvia ja vähän
ärhenteleviä tapauksia. Itse kehässä
olo meni kyllä ihan ok ottaen huomioon kuinka väsyksissä
koira oli. Seisomiset meni oikein hyvin, korvat vaan jäi
puuttumaan kun ei se niitä ylös enää
jaksanut nostella... Juostessa punaisten kehässä
juoksi hyvin, ekassa kehässä vähän laukkasi. |
| |
|
| 5.5. |
Täytyypä
kerrankin laittaa tänne vähän tekstiä
meidän treeneistäkin vaikkei mikään
treeniblogi olekaan (eikä sellaista meiltä siis
mistään löydykään) kun olen niin
ylpeä pikkuneidistäni!! Eli otettiin tänään
ja kerran eilenkin Heinin ja Shiran kanssa yhdessä
paikallaolotreenit. Saga ei ole ennen tehnyt näitä
toisen koiran kanssa, ollaan vain keskenään harjoiteltu.
Sagan laitoin varmuuden vuoksi pitkään hihnaan
tolppaan kiinni mutta sekin oli loppujen lopuksi ihan turhaa
kun ei se karkuun yrittänyt.Ensin teimme istumiset,
2 minuuttia ja piilossa A-esteen takana. Pari-kolme kertaa
sieltä vilkuilin ja kehuin & annoin varmistuskäskyn,
muuten olin koko ajan piilossa. Pysyi hyvin. :-) Sitten
heti perään makuut, tällä kertaa 3 minuuttia
ja edelleen piilossa siellä A-esteen takana. Myös
parit varmistukset. Kahden minuutin jälkeen Sagaa taisi
alkaa tylsistyttää kun vähän haisteli
maata, muuten oli ok. JEE! Olihan paikkana toki ihan vain
oma piha, mutta silti. Oli tosi taitava pikku-Saga!! |
| |
|
| 3.5. |
Saga
osallistui tänään elämänsä
ensimmäiseen mätsäriin! Ajoimme Heinin
ja Pinjan kanssa Lahteen match show'hun ja Saga osallistui
pentu-luokkaan. Pentuja oli paikalla n. 32. Sagan pariksi
tuli suloinen 8 kk ikäinen jackrusselinterrieri,
joka vakuuttavalla käytöksellään vei
punaisen nauhan. Sagalle siis sininen. Oli kyllä
erittäin tasaväkinen pari ja Saga juostessaan
vilkuili ympärilleen enemmän ja siitä sitten
paukahti sininen nauha. Mutta uskokaa tai älkää,
sitä me mentiinkin hakemaan... :-D Sinisten ryhmässä
kun on helpompi pärjätä kun siellä
on ns. "huonommat".
Sinisten
ryhmässä sitten oli ehkä 15-16 pentua.
Saga käyttäytyi edelleen oikein kiltisti ja
seisoi kuin patsas. Myös silloin kun tuomari tuli
katsomaan. Vähän se vilkaisi tuomaria ja sitten
jatkoi suorittamista. Ryhmästä pudotettiin nopeasti
paljon porukkaa pois ja jännityksellä odotin
josko meidätkin sijoitetaan kun Saga oli niin hyvin.
No joo, mun tuuria taas -- eli jouduimme pihalle viiden
parhaan joukosta! Ihan kiva... :-( Neljä tietty siis
palkittiin. Harmitti, mutta ei voi mitään. Tuomari
sanoi Sagaa oikein söpöksi, mutta siitä
johtuen ettei ollut kiinnostunut tuomarista (ei haistellut),
pudotti meidät. Saga teki siis juuri sitä mitä
käskettiin (=seisoi), eikä osoittanut juurikaan
kiinnostusta tuomaria kohtaan. Olisi kai pitänyt
vapauttaa se ja antaa kiivetä syliin ja lipsuttaa
että oltaisiin menestytty. ;-) Alla muuten kuva meistä
sinisten kehässä.
Tänään
oli vieläpä tosi lämmin päivä,
varmaan meni 20 astetta rikki. Mätsäri oli parkkapaikalla,
jossa oli todella kuuma. Löysimme onneksi reunalta
varjopaikan, jossa odottelimme monta tuntia. Pikkuhiljaa
siihen meidän paikkaan tuli myös muita aurinkoa
karkuun. Olipa tosi mukava juttu! Siinä oli nimittäin
aika monta koiraa loikoilemassa ja olivat tosi montaa
eri rotua. Mitäs kaikkea meillä olikaan... Jackrusseli,
afgaani, kaksi saarlos wolfhondia, mittelspitz, 5 kk ikäinen
pomerania (hirmu pieni! kuulemma vähän alle
1,5 kg!) meidän Pinja (pk collie) ja Saga. Ja kaikki
tulivat hyvin toimeen keskenään. Sagakin vähän
ensin katseli, että oho, tähän on tulossa
aika paljon porukkaa mutta ei tehnyt muuta. Makoili ihan
rauhassa ja olisi mennyt leikkimäänkin jos olisi
saanut luvan.

|
| |
|
| 1.5. |
Hauskaa
vappua! Saga juhlisti vapunaattoa uuden pienen kaverin kanssa
- siitä nimittäin löytyi eilen punkki. :-(
Pinjastakin löytyi punkki tässä muutama päivä
sitten. |
| |
|
| 27.4. |
Saga
pääsi tänään mukaamme Porvoon tokokisaan.
Se matkusti farmarin takaosassa Pinjan kanssa ja Shira oli
valjaissa takapenkillä. Matka meni molempiin suuntiin
oikein mukavasti! Vähän jännitin miten menee
kun viimeisimmästä autoilusta on jo aikaa, mutta
hyvin meni. Itse paikan päällä oli aika paljon
koiria (rajoittamaton tokokoe) ja ensimmäistä
kertaa kentälle (iso hiekkakenttä) tullessamme
Sagaa pelotti, häntäkin oli ihan koipien välissä.
:-( Harmillista, mutta onneksi Saga palautui suht nopeasti
ja suurimman osan ajasta me vain odoteltiinkin ja istuskeltiin
kentän laidalla. Kyllä tämä vain on
tämmöinen pelokas tapaus, vaikka onkin riehakas.
Mutta pelko-aggressiivisuus on ollut huolenaiheeni, nyt
on jo paljon parempi ja minun ei tarvitse jännittää
Sagan käyttäytymistä ja reaktioita niin paljon.
Muuten
Saga käyttäytyi siis oikein hyvin, ei räyhännyt
tms. Kerran pelästyi ja tuli haukkuryöppy kun
oltiin kävelyllä ja muutaman metrin päässä
olikin häkissä koira jota ei aiemmin huomattu.
Mutta no problem muuten. Osan aikaa Saga odotteli autossakin
Pinjan kanssa ja sielläkin oli kiltisti. Ei puhunut
tai tuhonnut mitään.
Palkintojenjaon
aikana tuomarin puhuessa kyllästyin odottelemaan ja
kokeilin vähän leikittää Sagaa parin
pikkutempun palkaksi. Pallo ei olisi tässä palkaksi
käynyt (kokeilin aiemmin ja ei ole niiiiin ihana juttu
kun oudossa paikassa on niin paljon kivempiakin juttuja
tutkittavana) joten turvauduin ihan talutushihnaan. Siitä
kyllä tykkäsi ja roikkui ja repi ihan onnessaan! |
| |
|
| 20.4. |
Saga
on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä!
Lähdemme kokeilemaan onneamme PK-tapahtumaan Helsinkiin
11.5. Saa nähdä miten käy, tuo PPP (punainen
pikkupiru) voi tehdä kehässä mitä vaan...
Täytyy yrittää päästä sen
kanssa ainakin yhteen mätsäriin ennen oikeaa näyttelyä.
Pitäkäähän peukkuja jo valmiiksi pystyssä! |
| |
|
| 12.4. |
Lisää
"ei-Saga-uutisia". :-D Eli tuossa 5.4. kirjoittelin
kuinka olen kurssilla. No, eilen kurssi päättyi
ja ilokseni voin kertoa, että maanantaina alkaa työt!
Minut voi tulevaisuudessa siis bongata Helsinki-Vantaan
lentokentältä lähtöselvityksestä.
No
Sagasta sen verran, että uusia kuvia otettu ja lisätty
galleriaan. :-)
|
| |
|
| 8.4. |
Mahtavia
uutisia - sisareni Heini ja talomme toinen bordercollie
Shira
pääsivät tokon maajoukkueeseen toiselle varasijalle!!!
MM-kilpailut järjestetään tänä
vuonna Tukholmassa heinäkuun alussa MV-näyttelyn
yhteydessä. |
| |
|
| 6.4. |
Punnituksessa
tänään Sagalle tulokseksi 11,8 kg. Yllätyin
vähän kun odotin, että olisi se 12 kg mennyt
jo rikki. Tasan kaksi kuukautta sitten on painoa katsottu
viimeksi ja silloinhan tulokseksi saatiin 11,4 kg.
Täytyy
kyllä mainita, että Saga on aika hoikassa kunnossa,
sille on nyt taas hiukkasen lisätty ruokaa (päivän
neljästä desistä kaksi ovat kukkurallaan
kun pitkään aikaan taas eivät ole olleet).
Saisi saada ehkä puoli kiloa lisää painoonsa.
Ei ole kuitenkaan missään nimessä laiha.
Hassua sinänsä, että se on hoikka tyttö
kun on malliltaan sellainen, että näyttää
ehkä lihavalta. Sillä on hyvin kaarevat kylkiluut
ja lyhyet jalat --> näyttää todellisuutta
paksummalta. Jossain kuvissakin se näyttää
pullukalta ja minua harmittaa, kun se ei oikeasti todellakaan
ole sitä... :-/
|
| |
|
| 5.4. |
Eipä
tässä sen kummempia uutisia ole ollut, joten on
päivitykset jääneet aika huonolle... Aloitin
itse viime maanantaina koulutuskurssin, jonka toivottavasti
ensi viikolla läpäisen ja pääsen aloittamaan
työt lentokentällä. :-) Tällä viikolla
on koirankoulutukset jääneet tosi vähälle.
Lähinnä Saga on leikkinyt Heinin ja muiden koirien
kanssa. Huomenna on Sagan 8 kk synttärit, täytyisi
ottaa uusi kuva ja tehdä vähän mittauksia.
Katsotaan nyt ehdinkö ja muistanko kun olen koko päivän
näyttelyssä kehäsihteeriharjoittelijana.
Kehätoimitsijakurssin kävin maaliskuun alussa
ja tämä on nyt ensimmäinen harjoituskertani!
Kurssin ja näyttelyn lisäksi meillä on menossa
keittiöremontti, joten puuhaa piisaa. |
| |
|
| 22.3. |
Freya-whippet
on meillä kolme päivää hoidossa ja Saga
on ihan onnessaan. :-) Saga kun ei oikein ole muiden koirien
ylin ystävä, niin on mukava kun Freyan kanssa
leikkii eikä ärhentele. Alla kuva tiikeriduosta
(raitapaita Tigress ja raidaton versio Pikkupaimenen Tiger
Lily).
Galleriaan
myös lisätty muutama kuva!

|
| |
|
| 17.3. |
Uusi
videoita (mm. agilityn alkeita) Harrastukset-sivulla! Lisäksi
otin Sagasta tuoreen naamakuvan, joka löytyy etusivulta
kasvukuvista. Galleriassa myös uusi kuva. |
| |
|
| 16.3. |
Saga
on tänään saanut ensikosketuksen agilityyn.
:-) Olen sille aiemmin keittiössä tehnyt vähän
hypyn ja renkaan alkeita, mutta tänään käytiin
tuossa pihalla oikeilla esteillä. Hyppy oli tietty
matalalla ja rengas tosi alhana eikä otettu miljoonaa
toistoa (kun joku kuitenkin heti pelkää liiallista
rasitusta). Hypyn ja renkaan lisäksi tehtiin pari kertaa
A-este, meillähän A:ssa on portaaton säätö
ja se on säädettynä aika loivaksi. Mutta
kyllä oli kakara innoissaan. Se kuumuu herkästi
ja näyttäisi siltä, että agilitystä
tulee aika hurja laji, hehe. Kuumui niin paljon, että
juostessani yritti näykkiä takaa, lisäksi
haukkui muutaman kerran. Täytyy ottaa vaan rauhallisesti
ja muistuttaa välillä, kuka on kentällä(kin)
pomo.
Otettiin
pihalla myös muutama istuminen ja pläts (istumisesta
nopea maahanmeno) ja olivat ihan loistavia. Lisäksi
myös paikallaan istuminen ja paikallamakuu, molemmat
sen pituisia, että kiersin koiran ympäri parin
metrin päästä. Pysyi hyvin. Istuminen on
sille helpompi koska sitä on tehty ruokakipon kanssa
kauan aikaa. Makuu on uudempi juttu. Mutta molemmat menivät
siis nyt hyvin, jee! Palkkana oli agiesteillä frolicceja,
paikalla oloissa narupallo. Saga onkin helppo motivoitava
kun sille kelpaa molemmat ja niitä voi myös oman
mielen mukaan vaihdella vaikka kesken treenin.
Eilen
olinkin turistina Riihimäellä agilitykisoissa.
Pääsin tutustumaan Räsäsen Minnan Joukoon
ja Jarreen eli sukulaispoikiin! Jouko on Sagan emän
Tuiskun veli ja Jarre on samasta pentueesta kuin Ruska eli
Sagan lähes täysveli. Mukava oli tavata, toivottavasti
nähdään pian uudelleen! |
| |
|
| 7.3. |
Säkäkorkeuden
mittaamista keittiössä. Tulokseksi 44 cm, ikää
7 kk ja 1 pv. Painoa ei vielä punnittu kun vaaka on
toisella talolla. Muutkin talon koirat mitattiin samalla,
Shiralle tulokseksi 45 cm. On varmaan lähempänä
totuutta kuin tuo aiemmin kirjoittamani 43,5 cm. Pinja ja
Inka (pk colliet) ovat hyvin saman kokoisia eli 55,5 cm.
|
| |
|
| 5.3. |
Nyt
on mennyt aika kauan kun olen viimeksi kuulumisia kirjoittanut...
Eipä täällä ole sen kummempaa kerrottavaakaan.
Saga täyttää huomenna 7 kk ja kyllä,
se on edelleen tosi pieni. :-D Ei se minua voisi kyllä
vähempää haitata, itse henk.koht. tykkään
pienistä. Mutta on se vaan hassua, että tuokin
jää pieneksi kun meillä on jo yksi pieni
bortsu (Shira 4 v, säkä n. 43,5 cm). Täytyisi
tässä tällä viikolla vähän
mittailla ja punnita, laittelen sitten tänne tulokset.
Sagan
kanssa ei olla paljoa viime aikoina nyt "treenailtu",
ollaan enimmäkseen leikitty sisällä ja
ulkona opeteltu kulkemaan nätisti hihnassa. Se vetäminen
olisi niin paljon kivempaa... Aiemmin yritin kääntyilytekniikkaa
joka ei pahemmin auttanut, nyt pysähtelen ja se tuntuu
toimivan. Kulkee kyllä ihan mukavasti eikä tarvitse
usein pysähdellä. Ja lienee hyvä myös
mainita, että ei se henki hieverissä vedäkään
jos vetää...
Uusia
kuvia lisätty muuten tuonne Gallerian puolelle. Ensimmäisenä
päivän paras otos. Saga ja Pinja olivat leikkimässä
(jolloin Saga on hyvin usein selällään
maassa kierimässä) ja kuva on otettu sillä
hetkellä, kun Saga on juuri kierähtämässä
ylös.
|
| |
|
| 19.2. |
Heini
kuvasi keittiötreenejämme pikkuvideoille, kts. Harrastukset-sivu! |
| |
|
| 14.2. |
Saga
lähettää kaikille tutuille ja tulevaisuuden
tutuille eli ihan kaikille mahdollisille hyvät ystävänpäivätoivotukset!!
Päivän kunniaksi sivutkin saivat uuden ilmeen
ja Kirsi koirineen oli kyläilemässä, alla
kuva ruskeasta porukasta, vain Pinja puuttuu ryhmästä.
:-)

|
| |
|
| 10.2. |
Saga
kuokki tänään Avellas-pentujen maneesitreeniä
Pornaisissa. :-) Porukka on Sagaa noin viikon nuorempia
mutta kooltaan isompia. Kyllä tämä taas tuntui
pieneltä hauvalta! Mukana maneesitreenissä oli
neljä A-pentua + vieraileva 12-viikkoinen penneli (söpö!).
Treeniä veti kaverimme Heidi, alla kuvassa vasemmalla.
Olipa mukava ryhmätreeni, tämä tuli tarpeeseen!
Saga käyttäytyi oikein mukavasti ja teki tehtäviäkin
(istu, pläts, perusasento). Palkkana oli semmosia frolicin
tapaisia nameja sekä narupallo. Muut pennut eivät
häiriönä olleet kovin paha juttu, itse asiassa
oli helpompaa kuin odotin. Pahimmaksi häiriöksi
osoittautui Heini ja Inka, jotka tekivät hiukan tokoa
sivummalla.
Harrastukset-sivulle
lisäsin pari päivää sitten kuvatun häntäleikkivideon.
Sagahan tykkää jahdata omaa häntäänsä
(kuten uutisissa 16.1 kirjotin ja laitoin silloin kuvankin)
ja äristä samalla. Menee välillä tosi
nopsaan ympäri, saatiin tämmönen vauhti videollekin!

|
| |
|
| 8.2. |
Mittailtiin
eilen koko porukka ja Sagan painoksi kirjattiin 11,4 kg.
Säkäkorkeus onkin vähän hankalampi mitattava...
Tulokseksi n. 43-44 cm. Saga on Shiraa enää ehkä
sentin tai korkeintaan kaksi pienempi. Saa nähdä
kuinka pieneksi tämä pieni punainen jää. |
| |
|
| 6.2. |
Sagan
6 kk synttärit!! Päivänsankari ei tosin saanut
mitään sen kummempia herkkuja synttärin kunniaksi,
mutta pääsi riehumaan ulos narupallon ja meikäläisen
kanssa. Saga ei tahdo vielä palauttaa lelua ja vie
sen aina lähimpää lumipenkkaan syötäväksi.
Lähtee kyllä sieltä perään innoissaan
kun lähden toiseen suuntaan muttei halua silti sinänsä
luovuttaa lelua... Irrottaa kyllä käskystä
muttei niin mielellään vapaaehtoisesti. Olisihan
se niiiiiin kiva pitää omana! Mutta alla kuvasarja
vielä puolen vuoden ikäisestä pennelistä,
otettu klo 23.00 synttäripäivänä, oli
vähän väsyksissä...

|
| |
|
| 5.2. |
Huomenna
on Sagan 6 kk synttärit! Saa lähettää
kortteja. :-)
Meillä
oli taas soopeliryhmä kylässä eli pihalla
vilisti kuusi ruskeaa ja kaksi mustaa. Sama porukka siis
kun 23.1 kuulumisissa. On vaan hieno kahdeksan nartun lauma
ja se toimii! Alla siskoni ottama kuva koko porukasta rivissä.
Kuvassa vasemmalta: Ruu, Joy, Miina (edessä), Sani,
Pinja, Inka, Shira ja Saga.

|
| |
|
| 28.1. |
Kotiuduttiin
Turun reissulta klo 04.15 la-su välisenä yönä...
Rankka reissu oli! Heini ja Shira olivat kehässä
n. klo 23.30. Tunnarissa Shira valitettavasti toi väärän
palikan ja siitä siis nolla. Muuten koko rivi kymppejä
ja ysejä (2 x 9). Pisteitä näistä yht
283, 1-tulos ja sijoitus 11/21. Tunnarinolla tarkoitti 30
pisteen ja mitalisijan menetystä. :-( Shira oli kyllä
tosi hyvä, teki varmaa suoritusta ja vaikka paikka
oli erittäin vaikea (mattopohja, jossa koko päivän
oli ollut näyttelykehät - varsinkin urokset mutta
myös nartut haistelivat kaikki mattoa tosi paljon).
Sagasta
sen verran, että muutama päivä sitten käytiin
taas vaa'alla ja tulokseksi kirjattiin 10,5 kg. Ikää
nyt 5,5 kk, pian puoli vuotta!! |
| |
|
| 25.1. |
Keskiviikkoiltana
Saga pääsi ensimmäistä kertaa maneesiin!
Olikin aika hurja kokemus kun siellä oli juuri ollut
hevosia ja niitä outoja olentoja oli myös ulkona.
Penneli oli aika riehakas jos nätisti sanotaan. ;-)
Ja maneesin hajut ja maut kiinnostivat, välillä
aurattiin pohjaa nenän avulla. Paikalla oli treenamassa
muutama bortsu ja sinnehän Saga olisi mielellään
heti mennyt. Kiskoi kuin höyryveturi ja tein sen kanssa
paljon voltteja (hevosmaneesissa kun ollaan!), että
saisin vähän edes keskittymistä aikaan. Sitä
kyllä kovasti ärsytti kun muut olivat irti ja
hänet oli joku kamala ihminen pistänyt remmiin
kiinni eikä päästänyt juoksemaan!
Seuraava
päivitys Turun tokokisojen jälkeen. Pitäkäähän
peukkuja siskolleni Heinille ja Shiralle,
jotka tokoilevat huomenna yöllä ehkä siinä
keskiyön maissa. Kyllä, ihan tosissani olen. Kisa
on klo 18.00-00.30. 25 koirakkoa ja mattohalli. Haastavampi
juttu kuin SM-kisat... |
| |
|
| 23.1. |
Meillä
vieraili tänään kolme collieta ja yksi sheltti.
Oli iso ruskea lauma kun mukaan päästettiin vielä
Saga ja Pinja! Seassa sitten vielä kaksi mustaa eli
Shira ja Inka. Oli mukavaa saada Sagalle taas uusia koirakavereita!
Alla pari kuvaa porukasta.
|
| |
|
| 17.1. |
Käytiin
tänään eläinlääkärillä.
Ei huolta - ei Saga kipeä ole tms. Vietiin Inka (5
v pk collie) taas akupunktioon, sillähän on se
spondyloosi. Saga oli reissussa siis mukana, myös Shira
matkusti farmarin takaosassa edellä mainittujen kanssa.
Vähän meinasi välillä ahdasta olla,
mutta kunnialla selvittiin. Matkaa lääkärille
meiltä on 35 min ja tälläkään kertaa
ei penneli oksennellut, tosin kyllä kuolasi mutta muuten
ok. Inkan ollessa hoidossa kävin Sagan kanssa kävelyllä.
Siinä lähellä on kyläkoulu, jonka pihaan
käveltiin. Sagaa vähän jänskättää
varsinkin lapset, ovat jotenkin oudon kääpiömäisiä
ja heiluvat hassusti. Muutama muksu siinä sitten kävi
rapsuttelemassakin, hyvä juttu!
Kävelylenkin
jälkeen menin Sagan kanssa lääkärille
sisään kun Inkalla oli vielä neulat selässä.
Lääkäri sitten katsoi vähän Sagaakin
kun oli luppoaikaa, pentu on kuulemma hyvässä
kunnossa kaikin puolin. Hampaitakin katsottiin ja nyt voin
virallisesti sanoa, että kaikki ovat vaihtuneet!! Sagalla
oli lääkärin vastaanotolla oikein mukavaa,
siellä kun sai nameja ja rapsutuksia. Se on semmonen
naminaama ja rakastaa rapsutteluja, niin oli ihan onnessaan. |
| |
|
| 16.1. |
Alla
ehkä "vähän" pieleen mennyt pennun
kuvausyritys. ;-) Mukana myös kuva hännän
jahtauksesta, se on Sagan yksi hassuja leikkejä. Niin
ja tänään huomasin, että se viimeinen
kulmahammas on kadonnut!
|
| |
|
| 15.1. |
Käytiin
tänään taas Sagan, Shiran ja Heinin kanssa
kylällä. Saga oli aika mukavasti, mitä nyt
pari kertaa keksi, että jokin oli jännää
ja alkoi haukkua. Yksi mieskin haukututti ja jänskätti
kun pentu haistoi hänen polttamansa tupakin. Pääsi
sitten moikkaamaan ja jännitys meni ohitse. Oli ihan
mukava reissu, autossakin vain vähän kuolattiin
mutta muuten ok. Alla vielä kuva kylältä.
:-) On se kyllä hauskaa olla tuon kanssa kylällä
kun aina on joku, joka tulee ihmettelemään minkä
rotuinen tämä on kun on niin kivan värinen.
Mikäs siinä, saa meitä tulla moikkaamaan,
tervetuloa vaan! Varsinkin nyt kun Saga on mörköiässä.

|
| |
|
| 14.1. |
Eilen
kirjoittilin hampukuulumisia. Tässä vielä
todistusaineistoa. :-) Eli huomaa kuvasta tuplakulmuri toisella
puolella, toiselta puolelta on vauvahammas jo irronnut.

|
| |
|
| 13.1. |
Olin
tänään Sagan kanssa Mäntsälän
K-kaupan parkkihallin mätsärissä - tosin
turistina. Piti kehäänkin mennä kun Saga
täytti viikko sitten pentuluokkaan tarvittavat 5 kk
mutta ei tämän mörköjä näkevän
lapsosen kanssa sinne tarvinnut mennä. :-/ Paikalla
oli tosi paljon koiria ja hälinää oli kamalasti
pienessä parkkihallissa. Sagaa pelotti, ei olisi edes
halunnut halliin tulla. Lisäksi yksittäisille
koirille ulkona aluksi myös haukkui. Istuskeltiin sitten
vain hallissa ja totuteltiin hälinään. Kyllä
se siitä rauhoittuikin.
Heh,
mutta sitten takaviistosta tuli pomeranian - eihän
semmoinen voi mikään koira olla ja sitä pitikin
sitten haukkua. Hurja karvapallerohan se oli, niin isokin
juu. Pomeranianin mentyä ohitse tilanne rauhoittui
jälleen ja parissa tunnissa pentu oli valmis leikkimäänkin
muiden koirien kanssa (ei tosin päässyt).
Niin
ja positiivista oli myös se, että autoon ei oksennettu!
Kuolaa tuli vähän mutta ei muuta. Viimeksi muutama
päivä sitten autoillessa tuli kaksi oksennusta
mutta sekin johtui lähinnä siitä, että
joku fiksu oli mennyt syömään löysiä
kissankakkeja jotka eivät jostain kumman syystä
pysyneetkään sisällä (pari päivää
myöhemmin myös yöllä oksenneltiin samoja
aineita - kumpa tämä kakkien syönti menisi
pian ohi!!)... Arvaa vaan millaiset aromit autossa oli,
itselläkin meinasi pokka pettää kun niitä
siivosi. En edes halua muistella sitä kamaluutta...
Mutta nyt ei ilmeisesti oltu käyty kakkeja maistelemassa
kun ei mitään ylös tullut.
Seuraavan
kerran mätsärihälinätottumista helmikuun
3.päivä, jolloin mätsäri on samassa
paikassa. Saa nähdä päästäänkö
silloin jo kehään asti...
Muita
uutisia sen verran, että whippet Freya on ollut meillä
hoidossa muutaman päivän!! Joku saattaa muistaa
Freyan, sehän on siis se minun tiikerini, joka muutti
toiseen kotiin. Ollaan nykyisen omistajan kanssa paljon
yhteydessä ja Freya käy silloin tällöin
meillä moikkaamassa kavereita, ja on nyt siis hoidossakin.
Freya on aina meille tervetullut! On se vaan mukava kaveri,
niin lämpöinen ja siloinen. Alla kuvia! Saga ja
Freya ovat hyviä kavereita ja leikkivät paljon
yhdessä - jopa ahtaalla nojatuolilla kuten kuvasta
näkyy. :-)
Lisäksi
vielä hammaspäivitystä sen verran, että
huomasin tänään, että vasen yläkulmahammas
on irronnut! Oikealla puolella on vielä tuplakulmurit.
:-D |
| |
|
| 8.1. |
Sain
vihdoin aikaiseksi valokuvata joululahjani... Sain nimittäin
ihanalta sisareltani lahjaksi maalauksen Sagasta! Kuva on
tehty siis kynäruiskulla, kts. lisätietoja tekniikasta
(ja mitä voit itse tilata!) Heinin sivuilta osoitteesta
www.heiniseppa.com.

|
| |
|
| 7.1. |
Tänään
ohjelmassa autoreissu kylälle (10 km yhteen suuntaan).
Farmarin takaosaan pakkasimme Heinin kanssa Sagan ja Pinjan,
ja toivoimme ettei tällä kertaa tulisi pennelle
pahoinvointia. Kylällä meillä oli useampi
paikka missä poiketa: ruokakauppa, pizzeria, mummi,
robbari ja lidli - eli oli monta lyhyttä automatkaa.
Saga oli ihan hyvin, heh mitä nyt kakki menomatkalla...
Mutta nekin olivat oikein kauniita kakkeja, ei yhtään
löysää tms ja oli helppo ja nopea putsata
pois.
Kylällä
Saga pääsi tutustumaan keskustan liikenteeseen.
Aluksi oli ihan ihmeissään ja haukkui autoja ja
ihmisiä. Varsinkin parkkihallin rämisevät
ostoskärryt aiheuttivat ihmetystä. Haukkuilu onneksi
loppui nopeasti ja toisella ringillä Saga jo halusi
tutustumaan vastaan käveleviin ihmisiin (kun siis aiemmin
oli niitä lähinnä pelännyt ja haukkunut).
Saimme pari faniakin, tämmöinen punainen söpöliini
vetää ihmisiä kyllä puoleensa. Hyvä
vaan, niin tottuu vieraisiin. Meillä kun ei vieraita
kovin paljoa kotona käy.
Kaupoilla
ollessamme pentu odotteli autossa ihan mukavasti, oli siellä
kerällä nukkumassa kun tultiin takaisin. Kotimatkallakin
taisi makoilla kun ei peilistä pentua näkynyt.
Mutta arvaa vaan miten kuitenkin kävi... Noin viisi
sekuntia ennen pihaan parkkeeraamista siellä sitten
oksennettiin. :-( Harmittaa, mutta ei voi mitään.
Saga
kävi tänään vaa'allakin ja painoa tasan
10 kg. Eilenhän tuli tasan 5 kk täyteen. Ruokaa
Saga on nyt muutaman päivän ajan saanut 4 dl päivässä,
aiemmin sai puoli desiä enemmän. Niin ja tuossa
Päivän Peilin virtuaalinäyttelyn ryhmäfinaalissa
jäätiin valitettavasti neljänsiksi, Vegalle
voitto. Onnittelut, upea koira se Vekku Vee kyllä on!! |
| |
|
| 3.1. |
Saga
on osallistunut virtuaaliseen koiranäyttelyyn Lemmikkipalstoilla
Päivän Peili -alueella. :-) Ideana oli laittaa
seisomakuva sekä pääkuva joista sitten porukka
äänesti voittajat neljässä luokassa
(pentu, aikuinen uros, aikuinen narttu ja veteraani). Koirat
olivat kaikki ykkösryhmäläisiä (tässä
ei siis etsitty roppeja tms, vaan kaikki ykkösryhmäiset
olivat sekaisin). Pentuluokassa "kilpaili" n.
11-12 pentua ja Saga voitti!! Oli tosi tiukka kisa merlen
shelttipennun kanssa, Saga sai lopulta 20 ääntä
ja sheltti 18. Muut olivat kaukana takana.
Nyt
luokkien voittajat ottavat mittaa toisistaan ykkösryhmän
finaalissa ja haussa on ryhmävoitto. Heheh... Äänestysaikaa
on lauantaihin klo 20 saakka. Mukana finaalissa on myös
toinen bordercollie, aikuisten narttujen luokan voitti nimittäin
V-07 VSP Vega. Muut finalistit ovat aikuisten urosten voittaja
australianpaimenkoira Buddy ja veteraani mali Pupu. |
| |
|
| 1.1. |
Hyvää
uutta vuotta!! Saga on aloittanut uuden vuoden pudottelemalla
lisää hampaita. :-D Aamulla se mussutti jo sängyssä
jotain ties mitä joka sitten osoittautui poskihampaaksi.
Sain siis hampaan talteen ennenkuin penneli sen söi...
Viime yö meni meillä rauhallisesti, Saga ei osoittanut
yhtään paukkuarkuutta. Jes! |
|
|