| Mistä
kaikki lähti?
1990-luvulla
Suomen tokomaajoukkue oli pohjoismaisella rankinglistalla mitalisijojen
ulkopuolella. Suomi jäi jatkuvasti Ruotsin ja Norjan varjoon.
Suomalaiset
alkoivat miettiä, mitä naapurimaissa tehdään
paremmin ja toisin. Silloin saatiin idea hakea valmennusapua
sieltä, missä oli osaamista. Kennelliiton tokotoimikunnalle
tehtiin esitys ulkomaalaisen kouluttajan saamiseksi maajoukkuelaisille.
Keväällä
1998 toive toteutui. Espoossa järjestetylle leirille saapui
ruotsalainen toko-osaaja ja maajoukkueen jäsen Ulf Kalborg
vetämään koulutusleiriä. Leirin saama palaute
oli positiivista, joten uusi valmennusleiri pidettiin heti seuraavana
vuonna. Tämän jälkeen leirejä on pidetty
vuosittain.
Ensimmäisen
leirin yhteydessä työstettiin valmennusrenkaan säännöt
ja toimintaohjeet lopulliseen muotoonsa. Näin valmennusrengas
oli saanut alkunsa.
Työ
on kantanut hedelmää, ja valmennusrengas on osoittanut
tarpeellisuutensa suomalaisessa tokomaailmassa. Suomi on noussut
maailman parhaimpien tokomaiden joukkoon. Hienosti menestyneen
maajoukkueen lisäksi taso on noussut ja laajentunut myös
ruohonjuuritasolla.
Jäsenet
Valmennusrenkaan
koko on noin 25 koirakkoa. Renkaalla on 1-2 vetäjää,
jotka on usein valittu jäsenten keskuudesta. Säännöt
mahdollistavat myös ulkopuolisen vetäjän valinnan.
Valmennusrenkaaseen
kuuluu myös tuomariyhdyshenkilö. Markku Mäntynen
toimi ansiokkaasti tässä virassa renkaan alkuajoista
vuoden 2008 loppuun. Tällä hetkellä ei uutta
ulkopuolista tuomariyhdyshenkilöä ole valittu, koska
renkaan jäsenistä löytyy tuomareita.
Kouluttajat
Valmennusrenkaan
jäseniä kouluttamaan saapuneista suurin osa on ollut
ruotsalaisia tokomenestyjiä, mutta joukkoon on mahtunut
myös norjalaisia kouluttaja. Kouluttamassa ovat käyneet
Ulf Kalborg, Nils-Rune Larsson, Sofie Åkerberg, Kjell-Gunnar
Eggesvik ja Heidi Billkvam.
Vuonna
2001 oli yhtenä kouluttajana ruotsalainen John ”Jonte”
Eklöf, joka on sittemmin toiminut renkaan luottokouluttajana
yhtäjaksoisesti vuodesta 2004. Hän on edustanut useamman
kerran Ruotsia maajoukkueessa bordercollieillaan. Jonten kotisivut
löytyvät osoitteesta www.johneklof.se
Kouluttajat
1998 - 2008
1998 Ulf Kalborg
1999 Ulf Kalborg & Nils-Rune Larsson
2000 Kouluttajiksi kutsutut ruotsalaiset eivät
saapuneetkaan paikalle, joten renkaalaiset treenasivat
keskenään kaksi päivää ja pitivät
sen jälkeen kahden päivän yleisleirin.
2001 Nils-Rune Larsson & John Eklöf
2002 Sofie Åkerberg & Kjell-Gunnar Eggesvik
2003 Ulf Kalborg & Heidi Billkvam
2004 -> John Eklöf |
Renkaan
toiminta
Alkuaikoina
järjestettiin usein nelipäiväisiä leirejä,
jolloin kaksi ensimmäistä päivää
oli varattu valmennusrenkaan jäsenille ja kaksi viimeistä
päivää oli kaikille tokoharrastajille avoin
yleisleiri. Alussa ulkomaalaiset kouluttajat jakoivat oppia
myös yleisleirillä.
Nykyisin
valmennusrenkaalla on kaksi viikonloppuleiriä renkaan
jäsenille, yksi keväällä ja yksi syksyllä.
Kouluttajana leireillä on viime vuosina toiminut ruotsalainen
John Eklöf.
Leireillä
saa hyvän tilannekartoituksen siitä, missä
mennään sekä vinkkejä jatkoon. Usein leiriläiset
tekevät viikonlopun aikana harjoituskilpailun, jossa
kirjataan ylös kaikki plussat ja miinukset, mitä
koirakon työskentelystä löydetään.
Lisäksi pureudutaan omavalintaisiin ongelmaliikkeisiin.
Koska yhteinen kokoontuminen on vain kahdesti vuodessa, suurin
koulutustyö tapahtuu kotona ja omissa treeniporukoissa.
Usein
toiselle leireistä on mahdollista päästä
kuunteluoppilaaksi. Siitä tiedotetaan Kennelliiton internetsivuilla.
Lisäksi valmennusrengas järjestää vuosittain
mahdollisuuksien mukaan valtakunnallisen koulutuspäivän/-leirin,
jossa renkaan jäsenet toimivat kouluttajina.
Saavutuksia
2004
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut
yksilökilpailun 1. sija: Leena Välimäki
ja bordercollie Tending Blackie
2006
Maailmanmestaruuskilpailut
joukkuekultaa
yksilökilpailun 2. sija: Päivi Lamminen ja
bordercollie Cabaroo Flaming Flamenco
yksilökilpailun 3. sija: Leena Välimäki
ja bordercollie Tending Blackie
2006
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut
joukkuehopeaa
yksilökilpailun 3. sija: Christa Enqvist ja bordercollie
Tending Vigor
2007
Euroopan mestaruuskilpailut
joukkuekultaa
yksilökilpailun 1. sija: Päivi Lamminen ja
bordercollie Cabaroo Flaming Flamenco
yksilökilpailun 2. sija: Christa Enqvist ja bordercollie
Tending Vigor
2008
Maailmanmestaruuskilpailut
joukkuekultaa
yksilökilpailun 2. sija: Elina Niemi ja bordercollie
Tending Bluey
yksilökilpailun 3. sija: Christa Enqvist ja bordercollie
Tending Vigor
2008
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut
joukkuekultaa
yksilökilpailun 1. sija: Christa Enqvist ja bordercollie
Tending Vigor
yksilökilpailun 2. sija: Päivi Lamminen ja
bordercollie Cabaroo Flaming Flamenco
yksilökilpailun 3. sija: Leena Välimäki
ja bordercollie Tending Blackie |

|